Tein kaksi syntymäpäiväkakkua. Isälle tein marjakakun ja miehelleni jalkapallokakun. Miehelläni oli jo alkukuussa synttärit, mutta hänellä oli viime viikonloppuna töitä, lupasin tehdä sitten täksi viikonlopuksi hänelle kakun. Tämä idea on muhinut jo tovin mielessä.

Marjakakun pohjana on 6 munan kakkupohja. Jalkapallon on kääretorttulevy. Välissä kevyt vispikermaa, mustikkaa, mansikkaa, sokeria ja liivatelehtiä. Kostukkeena vanilliinisokerilla maustettua maitoa

1482480.jpg

Pursotettava kermasta en saannut millään tarpeeksi vahvaa, joten se jäi tuollaiseksi löysähköksi.

1482475.jpg

Jalkapallokakun tein lasiseen vuokaan, jonka olin vuorannut kelmulla. Sinne aloin kokoamaan kerrosittain kakkua. Pohjan ja päällisen tein pyöreinä, mutta välikerrokset vain latelin sinne väliin.

Meinasin ensin tehdä hopeatoffeesta mustat osat, mutta ei se ollutkaan kaulittavissa :( sitten sekoitin vain sinistä, keltaista, vihreää ja punaista keskenään, joten sain mustaa ja maalasin sillä mustat osat. Tämä kakku meni vähän pilalle. Ensinnäkin mulla ei ollut tarpeeksi tomusokeria pohjalla ja jäi silikoniseen leivonta-alustaan kiinni. Toiseksi tein liian syvät viillot kun tein pallonkuviot ja irtoilivat. Kolmanneksi toiselta puolelta marsipaani meni ihan ryttyyn. Neljänneksi muste ei ollut kuivunut, joten sitä tarttui käsiini nostettaiessa.