Tällaisen kakun tein naistenpäivän ja blogini syntymäpäivän kunniaksi. Blogi täytti perjantaina 2-vuotta.

Tämä on muhinut hetken aikaa päässäni. Minua harmitti kun ei ensimmäinen kakku siskoni antamaan vuokaan onnitunut.

Tämäkin kakku oli kokeilu, kuten huomaa. Valkoinen marsipaani jäi kesken ja korvasin sen keltaisella. Ensi kerralla koetetaan olla viisaampia. Pohjaa voisi kanssa hieman kostuttaa, mutta en uskaltanut kun ajattelin, että korsitelu menee pilalle. Ja tuohon reunaan meinasin laittaa marsipaaniletin kiertämään lautasen rajaan, mutta marsipaani unohtui kotiin.

Kuorrutus: Marsipaania (1 ½ pötköä saa varata valkoista)

Ensin painelin pohjalle kukkaset ja lehdet.

TÄYTE:

  • Tumma kääretorttupohja (4 munan)
  • 1 prk (2½ dl) vispikermaa
  • 1 prk (200g) vaniljatuorejuustoa
  • 3 liivatelehteä (voi laittaa vaikka yhden lisää)
  • 1 pss mariannerouhetta
  • hieman sitruunamehua
  • vanilliinisokeria
  • tomusokeria
  • (Pohjaa voi hieman kostuttaa)
  1. Valmista kääretorttupohja ja jäähdytä.
  2. Vuoraa kakkuvuoka
  3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  4. Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto ja mariannerouhe. Sekoita. Tarkista maku. Lisää sokeria oman makusi mukaan. Kuumenna sitruunamehu ja lisää puristetut liivatelehdet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täyten joukkoon.
  5. Laita pohjalle kääretorttupohjapaloja - täytettä - pohjia - täyte - pohja.
  6. Laita kelmu päälle ja laita jääkaappiin yöksi.
  7. Irrota kakku varovaisesti vuoasta.